Arvio
Votes: 0
Betyg: 0
You:
Betygsätt detta recept!
Annoksia

Uunikasviksia fenkolinpuolikkaan ja pastan kanssa hummuspedillä

Uunissa paistetut kasvikset ja fenkoli Sevanin juurekset-curryhummuksen ja pastan kera
Ainesosat
1 kpl fenkolia
1 kpl oranssi paprika
1 oksa terttutomaatteja
1/4 kpl kukkakaalia
1 prk Sevan hummus juurekset-curry
2 annosta tuorepastaa
oliiviöljyä
sormisuolaa
hunajaa/kookossokeria
tuoretta persiljaa
Valmistusohje
  1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
  2. Ota uuninpelti esiin ja laita leivinpaperi valmiiksi.
  3. Leikkaa fenkoli puoliksi ja poista kanta. Aseta puolikkaat leikkuupuoli ylöspäin uuninpellille.
  4. Leikkaa paprika isoiksi paloiksi ja laita pellille. Huuhtele terttutomaatinoksa ja laita myös se pellille ihan sellaisenaan. Ripottele kaiken päälle oliiviöljyä ja suormisuolaa sekä hunajaa tai kookossokeria. Paista uunissa noin 30 min. Valmista on kun fenkolinpuolikkaat ovat pehmenneet.
  5. Leikkaa kukkakaali paksuiksi siivuiksi pellille. Ripottele päälle oliiviöljyä ja sormisuolaa. Paista uunissa noin vartin verran.
  6. Valmista pasta pakkauksen ohjeiden mukaisesti.
  7. Levitä hummus lautasille pediksi. Hummuksen päälle annos pastaa ja paprikoita, tomaatteja sekä kukkakaalin viipaleita. Päälle fenkolinpuolikas ja koristeluun tuoretta persiljaa.